Velkuan kuntatiedotteessa 14.7.2004


Rentous, luovuus ja yhteyden oivallus
itsepuolustuksen pohjana

Velkuan Aikido-leirillä
treenattiin keskiyön auringossa

[Treenit Velkualla]

Velkualla pidettiin 19.-23.6. jo toinen valtakunnallinen Aikido-leiri. Leiriläisiä saapui mm. asuntoautoilla, moottoripyörillä ja veneillä eri puolilta Suomea noin 30. Jokainen leiripäivä piti sisällään kahdet parin tunnin treenit. Väliajat kuluivat syöden, leväten, maisemia ihaillen ja yhdessä puuhaillen. - Tässä lajissa ei ole kilpailuja eikä kukaan pyri koskaan vahingoittamaan toista. Vaikka tekniikoiden taustalta löytyy japanilaisten samuraiden taistelumenetelmiä, on aikidossa olennaista myös henkinen itsensä kehittäminen, leirin opettaja ammattivalmentaja Juhani Laisi (6 dan) kertoo.

- Aikido opettaa ihmistä näkemään ongelmatilanteet luovasti. Elämässä on ennen kaikkea erilaisia mahdollisuuksia, ei niinkään rajoituksia. Tämä laji on auttanut itseänikin suhtautumaan arkisiin ongelmiin niin, että en juutu paikalleni vaan alan pohtia, miten tästä päästään eteenpäin. Samaa asennetta toivon viestiväni opettajana muillekin, Juhani Laisi selvittää.

Harrastajia
laidasta laitaan

Velkuan leirille osallistuneet aikidon harrastajat olivat 12-50 vuotiaita. Lajille tyypillistä on harrastajien moninaisuus. Edes vammaisuus ei ole este. Juhani Laisi kertoo tavanneensa mm. yksijalkaisen aikido-harrastajan ja sokean aikido-harrastajan.
- Yleensä harrastuksen pariin tullaan, koska ollaan kiinnostuneita itsepuolustuksesta ja kuntoilusta. Hyvin pian harrastaja kuitenkin huomaa, että aikido on paljon muutakin. Aikidon myötä ihminen oppii itsestään paljon uutta sekä fyysisesti että henkisesti. Jos keho tai mieli on jäykkä, ei pysty tekemään oikein mitään. Luonnollisuuden ja rentouden löytyminen on oleellista, Laisi kuvailee.
- Velkua on erinomainen harjoittelupaikka juuri luonnonkauneutensa ansiosta. Maisemat ovat upeita ja leiriläiset ihastuneita. Aikidossa pyritään nauttimaan luonnollisesta olemisesta ja oppimaan pakottomasti. Tämän parempia puitteita tuskin voisi löytää, Juhani Laisi kiittelee.

Velkualla vahva
yhteishenki

[Treenit Velkualla]

- Tämä Velkua luo ympäristönä leirille ainulaatuista ryhmähenkeä. Tunnelma on tiivis ja intensiivinen. Eräänä iltana olimme Talosmeren saaressa Kyllikki Lehtimaan vieraina kalakeitolla ja siinä sivussa pohdimme vastauksia saariston luontoon liittyvään tietokilpailuun. Kesäpäiväntasauksen kunniaksi puolestaan pidimme keskiyön treenit ja yötön yö loi tilanteeseen aivan oman tunnelmansa. Se oli onnistunut tilanne, Laisi toteaa.

Opettajan rooli on aikidossa merkittävä, koska lajissa opitaan kontaktissa ihmiseltä ihmiselle. - Jos luet monta kirjaa siitä, miltä appelsiini maistuu, et silti saa yhtä syvää käsitystä asiasta kuin maistamalla yhden viipaleen appelsiinia. Samalla tavoin aikidossa kontakti opettajan ja oppilaan välillä tarjoaa ahaa-elämyksiä, joita on vaikea kirjoja lukemalla tai videoita katselemalla tavoittaa, Juhani Laisi valaisee. Aikidon harrastajia on Suomessa kaikkiaan vajaat 4000. Laji on kansainvälinen. Aikidon harrastajat järjestävät kaikille avoimia näytöksiä.

Aikidossa olennaista on väkivallattomuus. - Jos pyrimme tuhoamaan toisiamme, tuhoamme aina samalla itseämme, Laisi kiteyttää. Aikido-harrastus rantautui Velkualle Jarmo "Pire" Koiviston muutettua Velkuaan ja alettua vetää koululla aikido-harjoituksia. Velkuan kesäisestä aikido-leiristä on tulossa perinne. Ensi kesän leiri on jo suunnitteilla ja tulijoita riittää.

   Emilia Hirvi - Velkuan kuntatiedote 29-04

Etusivu   Velkua   Peruskurssi   Yhteystiedot   Ohjaajat