Akebono
Ohjaajat
Etusivu
Aikidosta
Harjoitukset
Maksut
Peruskurssi
Sijainti
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kuvia
Ohjaajat
Instructors
Varusteet
Vakuutukset
Linkkejä
Ohjaajat
Juhani Laisi 6.dan Shihan
Tuula Laisi 4.dan
Keijo Lahti 2.dan
Jarmo Koivisto 1.dan
Jari Varpula 1.dan
Elsa Huttunen 1.dan
Jukka-Pekka Watka 1.dan
Jari Blomster 1.dan
Seuran pääopettaja ja aikidovastaava on Juhani Laisi 6.dan Shihan
aloittanut aikidon 1972
aikidon ammattiopettaja
pääohjaajana myös Helsingissä Kimusubi ry:ssä.
1.dan elokuussa 1975 Ichimura-senseille
ensimmäisenä suomessa 6.dan 2002 Endo-sensein suosituksesta.
Valmentajan erikoisammattitutkinto 2003.
Aikidoliiton valmentaja ja vetää useita leirejä vuodessa, myös muualla kuin suomessa.
toiminut aikidoliiton hallituksessa
kuulunut tekniseenvaliokuntaan sen perustamisesta lähtien
harjoitellut uransa aikana pidempiä aikoja mm. Japanissa, Ranskassa ja Saksassa.
Shihanin arvo myönnetty 2010
Aikuisten ja junioreiden peruskurssiohjaaja, Tuula Laisi 4.dan
aloittanut aikidon keväällä 1997
1.dan helmikuussa 2002 Endo-senseille
4.dan Shihan Laisille 22.10 2011.
suorittanut aikidoliiton /SLU:n II tason ohjaajakoulutuksen 2007
.
suorittanut Suomen Kuntoliikuntaliiton Liikuttajatutkinnon 2007.
Akebono ry:n perustajajäseniä
kuluu aikidoliiton hallitukseen
Aikidoliiton oikeuttamat graduointioikeudet 1.kyun asti.
osallistunut leireille säännöllisesti mm Japanissa, Usa:ssa ja euroopanmaissa.
Junioreiden ja aikuisten ohjaaja Keijo Lahti 2.dan
aloittanut aikidon 2004
suorittanut I-tason ohjaaja koulutuksen 2007
1.dan Kuortaneella 8.8.2009
2.dan Järvenpäässä, Shihan Laisille 22.10.2011
Jarmo Koivisto 1.dan
aloittanut aikidon 1998
dan Helsingissä 09.02.2008
Jari Varpula 1.dan
aloittanut aikidon syksyllä 1991
Järvenpään aikidon aloittajajäseniä
1.kyu:n Järvenpäässä 14.03.2007
1.dan Kuortaneella 8.8.2009
suorittaa parhaillaan aikidoliiton/ SLU:n järjestämää ohjaajakoulutusta.
Elsa Huttunen 1.dan
aloittanut aikidon tammikuussa, 2005
suorittanut I-tason ohjaaja koulutuksen 2007
1.kyu 30.01.2009 Järvenpäässä
1.dan 3.4.2010 tekniselle valiokunnalle
osallistuu säännöllisesti leireille
Jukka-Pekka Watka 1.dan
aloittanut aikidon elokuussa, 2004
suorittanut I-tason ohjaaja koulutuksen 2009
1.kyu 30.01.2009 Järvenpäässä
1.dan 3.4.2010 tekniselle valiokunnalle
osallistuu säännöllisesti leireille
Jari Blomster 1.dan
aloittanut aikidon syyskuussa, 2007
suorittanut I-tason ohjaaja koulutuksen 2009
1.kyu 03.07.2010 Järvenpäässä
1.dan Järvenpäässä, Shihan Laisille 22.10.2011
osallistuu säännöllisesti leireille
Etusivu
Instructors
Peruskurssi
Yhteystiedot
Sivun alkuun